|
Etusivu |
27.05.2009 Eilen sain sähköpostia Joensuusta. Japaninpystykorva Karipian Akheloos eli Puffe poika oli lähtenyt viimeiselle matkalle 6.5.2009. Puffe eli pitkän hyvän elämän terveenä ja ehti melkein 14 vuoden ikään. Osanottomme omistajaperheelle. 08.10.2008 Siinä kävin nyt sitten niin, että Pippan hännästä jouduttiin kuitenkin katkaisemaan noin 5 cm pois 21.09. aiheutuneen tapaturman johdosta. Nyt vain toivotaan, että häntä vihdoin alkaisi parantua eikä Pippan tarvitsisi vähään aikaan käydä lääkärillä, sen verran paljon on nyt jouduttu käymään lekurissa viimeisen kolmen viikon aikana, että Pippa tärisee jo kun ajan lekurin pihaan autolla. 11.03.2008 Kuttumme Bertta nukkui ikiunille klo 11.30. Yhteistä taivalta sarvipään kanssa tuli melkein 14 vuotta. 26.01.2008 Pippa kävi Turun näyttelyssä. Karmen muutti uuteen kotiinsa Helsingin seudulle. 15.11.2007 Japaninpystykorva Aplehils Fifi "Tessi" poistui joukostamme klo 12.50. Mummolle kerkisi kertyä ikää kunnioitettavat 14 vuotta. 29.09.2007 Syksy korjasi taas satoa ja joukkomme harvenivat. Kasvattini Karipian Aglaia "Siru" nukutettiin pois sairauden takia illalla klo 19.30. Sirulle kerkisi kertymään ikää jo yli 12 vuotta. Tessi jäi kaipaamaan pitkäaikaista kaveriaan ja kokoistaan seuraa. 03.09.2007 Kissavaarimme Milli nukutettiin pois sairastumisen takia. Ikää kerkisi kisulle kertyä 17 vuotta 4 kuukautta. 31.08.2007 Jami muutti 30.08.2007 takaisin Luvialle lähemmäs omistajiaan. 21.08.2007 Perheen nuorin kissa Mörri löytyi auton alle jääneenä 10.08.2007. Näin ne harvenee nuoremmasta päästä. Miru muutti Ypäjälle 18.07.2007. Outoa kun Miru on poissa kotoa, hyvin on siellä ainakin toistaiseksi sujunut. Eilen kävi kaivinkone tekemässä kenttään sen puuttuvan 5 m ja nyt se on täydet 20x40m. Hiekat vielä levitetään ja sitten aidat ympärille. 14.07.2007 Talllle muutti uusi asukas 30.06. sekä 08.07. ja varsa syntyi 08.07. Karmenille. Veke muuttaa takaisin Poriin tämän kuun vaihteessa, kaksi vuotta tuli meille yhteistä taivalta. Omistaja on asunut jo Porissa yli puolivuotta ja nyt Vekelle on myös löydetty paikka sieltä lähempää. 06.07.2007 Pippan sivuilla olevista tiedoista huolimatta olemme kuitenkin menossa Porin näyttelyyn 29.07. Pippa on sielläkin vielä pentuluokassa vaikka luulin ensin toisin. Tulokset sitten taas päivittelen Pippan omalle sivulle. 22.05.2007 Poku on löytänyt uuden kodin ja muuttaa huomenna Paneliaan. 28.04.2007 Olemme päättäneet laittaa ystävämme Pokun myyntiin, koska varsaa on taas syntymässä kesällä ja en halua hevosmäärän kasvavan suuremmaksi kuin jaksan hoitaa. Poku oli valintamme siksi, että se on helppo ja kiltti hevonen joka toimii melkein kaikilla. Se on helppo hoitaa, lastata, käsitellä ja se on tosi monipuolinen hevonen jolle luulisi löytyvän hyvä ja rakastava koti. 17.04.2007 Estekalustosta luotu oma kuvasivu. Haettiin tänään Paimiosta uusia puomeja 10 kpl ja koitetaan maalata tällä viikolla. Pystytolppia on nyt tehty 6 kpl uusia ja Börjesiltä haettiin puomin kannattamia vielä tänään lisää. Uudet okserin päätylevyt valmistuikin jo pääsiäiseksi. 28.03.2007 Pääsiäiskisojen aikatalut ovat seuraavat: Perjantaina 06.04. klo 12.00 alkaen Kür-ohjelmat. Lähtöjärjestys arpoutuu musiikkivalinnan mukaan eli kaikki paikalle viimeistään puolikaksitoista. Lauantaina 07.04. klo 12.00 alkaen tehtärata "pääsiäisetana" ja tehtäväradan suorituksen jälkeen on palkintojen jako. Eli kisat on kaksipäiväiset ja molempien ratojen yhteispistemäärä ratkaisee sitten sijoituksen. Jos kelit sallii niin laitetaan molempina päivinä grilli kuumaksi eli ratsastuksen jälkeen jokainen voi grillata omia eväitään, talon puolesta on mehua ja kahvia tarjolla Tarkoitus on taas pitää yhdessä hauskaa eikä kilpailla verenmaku suussa eli otetaan leikkimieli mukaan!! 09.03.2007 Tallilla pidetään taas tallilaisten omat leikkimieliset kisat pääsiäisenä. Ohjelmaksi olen päättänyt tehdä taas jonkun kammottavan vaikean tehtäväradan ja lisäksi jokaisella osallistujalla on nyt neljä viikkoa aikaa suunnitella ja harjoitella vapaamuotoinen kouluohjelma johon pitää valita musiikki ja rakentaa itse ohjelmisto musiikkiin sopivaksi. Kuvasarja tapahtumista ilmestyy sitten galleriaan. 04.02.2007 Pippa on saapunut kotiin eilen illalla. Valtakunnassa kaikki hyvin. Pipalle on tehty oma sivu jonne päivitetään Pipan kuulumisia. 30.01.2007 päätettiin, että Jimmy ottaa perheeseen uuden koiran josta Mocca saa uuden leikki ja lenkkikaverin. Uudelle tulokkaalle tulee sitten aikanaan oma sivu jonne aletaan keräämään hänestä kuvia ja näyttelyjuttuja. Vauvvaa lähdemme hakemaan kotiin ensi lauantaina 03.02.-07 aamuvarhain Kuopiosta. ![]() 29.12.2006 Uskollinen tallikoiramme Remu nukutettiin pois klo 20.40 sairauden takia. ![]() Suuret kiitokset tallitytöillemme avusta eläintemme ja omistajan sairastellessa. En pärjäisi ilman teitä!! 01.10.2006 tallille muutti uusi asukki. 23.09.2006 Mocca kävi esiintymässä Järvenpään Rottweilerien erikoisnäyttelyssä tuloksella ERI2. No niin ja kone on taas toiminnassa. Päivityksiä tulossa heti kun kerkiän taas latailemaan kuvia ym. (mikäli tää kone nyt ei hetkeen hajoais!) 13.08.2006 Mocca menee toiseen näyttelyynsä Raisioon. Jännityksellä odotetaan miten meidän tälläkertaa käy. Nyt Moccan onkin jo junioriluokassa. 09.08.2006 menee Miru sitten ensimmäiseen viralliseen näyttelyynsä Luvialle. kantakirjaan koitetaan tamma laittaa. Tuloksia löytyy sitten jälkeenpäin Mirun omilta sivuilta. 23.07.2006 No niin ja nettiyhteytemme ovat taas palanneet ja sähköposti toimii. Oli aika pitkä katkos, kun ensin hajosi tietokone ja sitten oli nettiyhteys viikon poikki. Päivittelen taas kuvia lähiaikoina. Susse ja Spiri muuttivat uuteen kotiinsa Multialle lauantaina 17.06.2006. 13.04.2006 Lauantaina 15.04. tarkoitus järjestää tallilaisille leikkimieliset kisat tehtäväradan muodossa. Ohjelmaa koko pääsiäisviikonlopun ajan. 06.03.2006 Joukkomme harvenivat kun oma kasvattimme japaninpystykorva Karipian Atropos "Taro" nukkui pois pitkän sairauden väsyttämänä. Olen ottanut webbisivut hallintaani ja koittanut nyt pikavauhtia saada tänne jonkilaiset sivustot. Virheitä ja kömmähdyksiä varmaan löytyy sillä sivut on tehty kolmessa illassa (pyydän anteeksi jos jotakuta häiritsee). Hannelelle kiitokset pohjan teosta. MF |